| GALLERIA
Olen spontaani ja räiskyvä, mutta tarpeen tullen minulla on myös kärsivällisyyttä. Temperamentti näkyy piirroksissa ja kärsivällisyys veistoksissani pääsääntöisesti. Olen kova tyttö myös keksimään uusia ilmaisutapoja ja yksi esimerkki on muotokuvaprojektista 9x9, jossa toteutin muotokuvat rautanauloihin pingotetulla rautalangalla. Työt ovat tavallaan reliefimäisiä piirroksia.
Minua kiinnostaa tilaan ja ympäristöön sidottu taide. "Susi kosiomatkalla" (Joensuun kävelykatu) ja "Keinutaanko?" -työt olen toteuttanut yhdessä hyvän työparini Eija Hännisen kanssa. "Lyyli" istuu Konolanmäen kesäteatterin katsomossa. "Surutyö" on suunniteltu Artporan näyttelyyn Outokummun kaivokseen, jossa lähtökohtana oli Työ -teema. "Anna anteeksi, että katosin" -esineinstallaatio oli myös suunniteltu Outokummun vanhaan kaivokseen. Paikkana Outokumpu on oikein otollinen tilataiteelle.
Keväällä 2008 olisi tarkoitus tehdä opinnäytetyö valmiiksi. Sen voin jo sanoa, että lopputulos on jotain kolmiulotteista. Opinnäytetyö on esillä Taidekeskus Ahjossa kesäkuussa 2008. Sinne siis!
Viime aikoina en ole paljon maalaillut, mutta joskohan sitä kesän jälkeen aloittaisi taas pakertamaan. Osittain myös työtilan puute pakottaa kaivamaan pensselit esiin.
Ensimmäistä kertaa pidän pelkästään valokuvista koostuvan näyttelyn "Tervetuloa Onnelaan!" Vieremän kirjastolla maaliskuussa 2008. Näyttelyssä voitte tirkistellä elämääni. Pitihän minun sinnekin jotain kolmiulotteista suunnitella. Esillä tulee olemaan siis kolmiulotteisia valokuvia. Ihmetelkääpä sitä sitten ;)
Graafistasuunnittelua ja seinämaalauksia teen, jos joku sattuu pyytämään...
|